18.6.2015

Hakemus ja vastaus Helsingin hovioikeudessa

Lapsen isä C vaati Helsingin hovioikeudessa 7.4.2015 vireille tulleessa hakemuksessa, että marraskuussa 2012 syntynyt lapsi B määrätään Haagin sopimuksen nojalla heti palautettavaksi asuinpaikkavaltioonsa Viroon. A vastusti hakemusta ja katsoi, että asian käsittelyä tuli ainakin lykätä, kunnes Tarton alioikeus oli antanut ratkaisun väliaikaismääräyksensä kumoamisesta.

Helsingin hovioikeuden päätös 12.5.2015

Hovioikeus totesi, että asiassa oli riitaa siitä, missä valtiossa B:n asuinpaikka oli välittömästi ennen sitä, kun hänet tuotiin Suomeen joulukuussa 2014.

Hovioikeus totesi, että B, joka joulukuussa 2014 oli vain hieman yli kahden vuoden ikäinen, oli asunut elämästään Virossa ensimmäiset noin yhdeksän kuukautta ja uudelleen kolmisen kuukautta syys-joulukuussa 2014. Suomessa hän oli puolestaan asunut runsaan vuoden mittaisen jakson elokuusta 2013 syyskuuhun 2014.

Lapsi oli asunut kummassakin valtiossa merkittävän osan tähänastisesta elämästään ja vanhempiensa kautta hänellä oli jonkinlaisia siteitä kumpaankin valtioon. Mitään tiettyä määräaikaa ei voinut määrittää sille, milloin asuinpaikkavaltio vaihtui, vaan arvio tuli tehdä tapauskohtaisesti ja ottaen huomioon Haagin sopimuksen tavoitteet.

Hovioikeus katsoi, että lapsen asuinpaikkavaltio oli ainakin elokuuhun 2013 asti ollut Viro, missä lapsi oli syntynyt. Kyseisen ajanjakson osalta ei lapsella ollut väitettykään olleen asuinpaikkaa tai muita siteitä Suomeen.

Elokuusta 2013 syyskuuhun 2014 lapsi oli asunut Suomessa A:n kanssa. C ei tiettävästi tuona aikana ollut ryhtynyt toimenpiteisiin lapsen palauttamiseksi Viroon. Runsaan vuoden aika oli merkittävä pienen lapsen elämässä. Huomiota oli kuitenkin kiinnitettävä myös lapsen olosuhteisiin tuona aikana. Kiireellistä sijoitusta koskevan päätöksen 26.9.2014 mukaan perheen asuinpaikka, jossa tuolloin oli asunut lapsen ja A:n lisäksi A:n kaksi muuta alle 9-vuotiasta lasta, oli ollut rakennuksessa, jota ei ollut tarkoitettu asumiseen ja joka oli ollut lapsiperheelle asumiskelvoton ja lapsille vaarallinen. A:lla ei ollut ollut osoittaa perheelle soveltuvaa asuinpaikkaa. Lapsella ei siten ainakaan tuolloin ollut ollut Suomessa asuinkelpoista kotia. Pienelle lapselle keskeinen elämänpiiri oli kotona ja sosiaalisia suhteita kodin ulkopuolelle oli vähän. Se, että lapsi oli käynyt Suomessa päiväkodissa, ei sinänsä osoittanut erityisen vahvaa sidettä Suomeen, eikä asiassa ollut esitetty lapsella olleen muita siteitä Suomeen. Suomessa asumisen oli katsottava siten erityisesti asuinolosuhteet huomioon ottaen olleen ajan kulumisesta huolimatta varsin vakiintumatonta.

Loppuvuoden aikana 2014 lapsi oli asunut Virossa sekä C:n että A:n luona eikä kotien olosuhteissa tai lapsen sopeutumisessa ollut väitetty olleen ongelmia. Viroon siirtämisen taustalla oli ollut lastensuojeluviranomaisten huoli lapsen olosuhteista Suomessa. C:n lisäksi Virossa asui muita lapsen sukulaisia. Lapsen huoltoa koskeva oikeuskäsittely oli vireillä Tarton käräjäoikeudessa, joka oli myös kieltänyt lapsen viemisen pois Virosta ilman molempien vanhempien suostumusta. Näin ollen hovioikeus katsoi, että lapsen siteet Viroon olivat siinä määrin vahvat, että lapsen asuinpaikkavaltio välittömästi ennen Suomeen viemistä oli ollut Viro.

Hovioikeus totesi lisäksi, että C:llä oli ollut Tarton käräjäoikeuden väliaikaismääräyksen nojalla oikeus päättää lapsen ulkomaille viemisestä yhdessä A:n kanssa. A oli siten viemällä lapsen Virosta ja rikkoen Tarton käräjäoikeuden määräystä loukannut C:n huoltoon liittyvää oikeutta. C oli panemalla vireille lapsen huoltoa koskevan asian ja pyytämällä väliaikaismääräystä lapsen maasta viemisen estämiseksi myös tosiasiallisesti käyttänyt hänelle huoltajana kuuluvia oikeuksia. Lapsen vieminen pois lapsen asuinpaikkavaltiosta oli siten ollut Haagin sopimuksen 3 artiklassa tarkoitetulla tavalla luvaton.

Hovioikeus totesi edelleen, että lapsen palauttamista koskeva asia tuli käsitellä kiireellisesti. Asiassa ei ollut ilmennyt syytä lykätä asian käsittelyä.

Hovioikeus määräsi lapsen heti palautettavaksi Viroon.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marjatta Möller, Åsa Nordlund ja Kaisa Voima. Esittelijä Terhi Jyrkkiö.

Perustelut

Asian aikaisempi käsittely

1. C on hovioikeudelle 7.4.2015 toimittamassaan hakemuksessa vaatinut, että hänen ja A:n yhteinen lapsi B määrätään palautettavaksi Viroon. C on katsonut, että B:n asuinpaikka oli ollut Viro. A oli tuonut lapsen Suomeen ilman hänen suostumustaan vastoin Tarton käräjäoikeuden väliaikaismääräystä, jonka mukaan lasta ei saanut viedä pois Virosta ilman molempien vanhempien suostumusta.

2. A on vastustanut hakemusta ja katsonut, että lapsen asuinpaikka on jo pitkään ollut Suomessa. Oleskelu Virossa suomalaisten lastensuojeluviranomaisten toteuttaman kiireellisen sijoituksen johdosta ei ollut muuttanut lapsen asuinpaikkaa.

3. Hovioikeus on hyväksynyt C:n hakemuksen ja määrännyt B:n heti palautettavaksi Viroon. Hovioikeus on todennut B:n asuneen merkittävän osan tähänastisesta elämästään sekä Suomessa että Virossa. Hänellä on ollut siteitä molempiin valtioihin. Hovioikeus on katsonut, että Suomessa asuminen oli erityisesti asuinolosuhteet huomioon ottaen ollut ajan kulumisesta huolimatta varsin vakiintumatonta. Lapsen siteet Viroon olivat hovioikeuden mukaan olleet siinä määrin vahvat, että hänen asuinpaikkansa välittömästi ennen Suomeen viemistä oli ollut Viro.

Lapsen olosuhteista saatu selvitys

4. B on syntynyt marraskuussa 2012 Virossa. Hän on Viron kansalainen ja puhuu viroa samoin kuin hänen vanhempansa. B on asunut Virossa syntymästään elokuuhun 2013 asti, jolloin hän on muuttanut äitinsä A:n kanssa Suomeen.

5. A:n ilmoituksen mukaan hänen tarkoituksenaan on ollut muuttaa Suomeen pysyvästi B:n ja tämän sisarusten kanssa. A:lla on ollut Suomessa osa-aikainen työpaikka. B on ollut Suomessa hoidossa päiväkodissa, jota kautta hänelle on äidin kertoman mukaan muodostunut sosiaalisia suhteita. Muut lapset ovat käyneet koulua Suomessa.

6. B:n oleskelu Suomessa on keskeytynyt, kun Suomen lastensuojeluviranomaiset ovat 26.9.2014 päättäneet lastensuojelulain 38 §:n nojalla B:n kiireellisestä sijoituksesta. Syynä toimenpiteelle on ollut perheen puutteelliset asunto-olosuhteet, jotka lastensuojeluviranomaisen sijoituspäätöksen mukaan ovat olleet lapsiperheelle sopimattomat ja vaaralliset. Perhe oli asunut yhdessä huoneessa vanhassa seurakuntatalossa.

7. B on sijoitettu ensiksi vuorokauden ajaksi suomalaiseen perheeseen, minkä jälkeen hänet on sijoitettu isänsä luokse ja hän on asunut tämän äidin maatilalla Virossa. Siellä B on asunut 8.10.2014 asti, minkä jälkeen hän on jatkanut Virossa oleskeluaan äitinsä ja tämän äidin luona. Kiireellistä sijoitusta on jatkettu ensimmäisen 30 päivän jakson jälkeen yhden kerran siten, että sijoitus on ollut voimassa 25.11.2014 asti. B:tä koskeva sijoituspäätös on tämän jälkeen rauennut. Viranomaiset eivät olleet hakeneet hänen huostaanottoaan hallinto-oikeudelta.

8. Joulukuussa 2014 B on palannut Suomeen äitinsä kanssa tämän hankittua uuden asunnon. A:n esittämän sosiaaliviranomaisten todistuksen mukaan hänen ja lasten käytössä on Suomessa ollut vuokra-asunto. Lausunnon mukaan asunnossa ovat kirjoilla A, B ja hänen toinen sisarensa. Sosiaalityöntekijä on arvioinut asunnon hyväksi ja turvalliseksi. B on tämän jälkeen asunut Suomessa.

Vanhempainvastuuta koskevat tuomioistuinmenettelyt

9. B on ollut Tallinnan piirioikeuden 12.3.2014 päätöksen perusteella vanhempiensa yhteisessä huollossa siten, että lapsen äidillä oli yksin oikeus määrätä lapsen asuin- ja oleskelupaikasta. Tätä ennen 17.1.2014 Pärnun käräjäoikeus on osapuolten yhteisen sopimuksen perusteella vahvistanut C:n oikeuden tavata B:tä Helsingissä.

10. Kiireellisen sijoituspäätöksen ollessa voimassa C on 7.11.2014 hakenut Tarton käräjäoikeudessa yhteishuoltajuuden lopettamista ja huolto-oikeuden siirtämistä yksin hänelle. Käräjäoikeus on 21.11.2014 antanut väliaikaismääräyksen, jolla se oli muuttanut lapsen huoltoon liittyviä järjestelyjä siten, että lapsen ulkomaille muuttoon tarvittiin molempien vanhempien suostumus. A:n ilmoituksen mukaan käräjäoikeus on kuitenkin 5.6.2015 täytäntöönpanokelpoisella päätöksellään kumonnut mainitun väliaikaismääräyksen ja todennut, että A voi päättää lapsen asuinpaikasta. C on ilmoittanut hakevansa käräjäoikeuden 5.6.2015 antamaan päätökseen muutosta, minkä johdosta päätös ei ole täytäntöönpanokelpoinen.

11. Helsingin käräjäoikeudessa on lisäksi vireillä lapsen huoltoa koskeva hakemus, jossa A on katsonut, että Helsingin käräjäoikeus on toimivaltainen tuomioistuin. Helsingin käräjäoikeus on päättänyt jäädä odottamaan Tarton käräjäoikeuden ratkaisua toimivaltaisesta tuomioistuimesta.

Sovellettavat oikeusohjeet sekä Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana olevat kysymykset

12. Asiassa on kysymys Haagissa kansainvälisistä lapsikaappauksista 25.10.1980 tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevaan yleissopimukseen (Haagin yleissopimus) perustuvasta lapsen palauttamisesta. Koska sekä Suomi että Viro ovat Euroopan unionin jäsenvaltioita, sovellettavaksi tulee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel IIa -asetus), joka sisältää Haagin sopimusta täydentäviä säännöksiä. Neuvoston asetuksen ohella sovelletaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia. Lain 30 §:n mukaan Suomessa oleva lapsi, joka on luvattomasti viety pois siitä valtiosta, jossa lapsella oli asuinpaikka, on määrättävä heti palautettavaksi, jos lapsella välittömästi ennen luvatonta poisviemistä oli asuinpaikka Haagin sopimuksen osapuolena olevassa valtiossa.

13. Kuten edellä on todettu, samanaikaisesti tämän asian kanssa on Tarton käräjäoikeudessa ollut vireillä C:n hakemus lapsen huollon siirtämiseksi yksin hänelle. Asian yhteydessä Tarton käräjäoikeus on antanut väliaikaismääräyksen, jonka mukaan B:n ulkomaille muuttoon tarvitaan molempien vanhempien lupa. A:n ilmoituksen mukaan Tarton käräjäoikeus on kuitenkin 5.6.2015 antamallaan päätöksellä peruuttanut sanotun väliaikaismääräyksen. Asianosaiset ovat esittäneet erilaisia näkemyksiä siitä, onko 5.6.2015 annettu päätös välittömästi täytäntöönpanokelpoinen. Lisäksi Helsingin käräjäoikeudessa on vireillä A:n B:n huoltoa koskeva hakemusasia.

14. Bryssel IIa -asetuksen 19 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään eri valtioissa vireillä olevien, vanhempainvastuuta koskevien kanteiden käsittelystä seuraavaa: Jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa pannaan vireille vanhempainvastuuseen liittyviä kanteita, jotka koskevat samaa lasta ja samaa asiaa, tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on omasta aloitteestaan lykättävä asian käsittelyä, kunnes on ratkaistu, onko tuomioistuin, jossa kanne on nostettu ensin, toimivaltainen. Artiklan 3 kohdan mukaan kun on ratkaistu, että se tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen, tuomioistuimen, jossa kanne on myöhemmin nostettu, on jätettävä asia tutkimatta.

15. Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään täsmentänyt Bryssel IIa -asetukseen sisältyvien vanhempainvastuuta ja toisaalta lapsen palauttamista koskevien säännösten keskinäistä suhdetta. Se on todennut, että vaatimus luvattomasti toiseen jäsenvaltioon viedyn lapsen palauttamisesta ei koske vanhempainvastuuseen liittyvää asiakysymystä eikä sillä ole siis samaa kohdetta eikä samaa perustetta kuin kanteella, jolla pyritään saamaan lapsen huolto tai jokin muu vanhempainvastuuta koskeva asiakysymys ratkaistuksi. Myöskään Haagin yleissopimuksen 19 artiklan mukaan lapsen palauttamista koskevaa päätöstä ei ole pidettävä huollosta annettuna asiaratkaisuna. Unionin tuomioistuimen mukaan yhtäältä lapsen huoltoa ja toisaalta lapsen palauttamista koskevien vaatimusten välillä ei siis voi olla vireilläolovaikutusta (tuomio C v. M., C-376/14 PPU, EU:C:2014:2268, kohdat 40 - 42).

16. Korkein oikeus toteaa, että lapsen palauttamista koskevan hakemuksen ja huoltoa koskevan asian välinen suhde on siten erilainen kuin jos kahdessa eri jäsenvaltiossa on yhtäaikaisesti vireillä samaa lasta ja samaa asiaa koskevat vanhempainvastuuseen liittyvät kanteet. Edellä mainittujen unionin tuomioistuimen kannanottojen mukaan lapsen palauttamista koskevat asiat eivät lainkaan kuulu Bryssel IIa -asetuksen 19 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan.

17. Edellä esitetystä seuraa, että lapsen palauttamista koskeva asia voidaan ratkaista odottamatta samaan aikaan toisessa jäsenvaltiossa vireillä olevan lapsen huoltoa koskevan riita-asian ratkaisemista, vaikka molemmissa asioissa voidaan joutua ottamaan kantaa siihen, mikä on ollut lapsen asuinpaikka välittömästi ennen lapsen poisviemistä. Korkein oikeus toteaa, ettei Bryssel IIa -asetuksessa ole myöskään samankaltaista säännöstä kuin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 48 §:ssä. Kyseisen, vain kotimaisia tuomioistuimia koskevan säännöksen mukaan lapsen palauttamista koskeva asia on ratkaistava ennen huoltoa koskevan asian käsittelemistä.

18. Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että palauttamista koskevassa asiassa ei myöskään ole kysymys toisen jäsenvaltion tuomion tunnustamisesta. Toisaalta taas ratkaisu, jossa lapsen palauttamista koskevaa vaatimusta ei ole hyväksytty, ei myöhemmin estä lapsen huoltoa koskevan tuomion tunnustamista ja täytäntöönpanoa Bryssel IIa -asetuksen III luvun säännösten mukaisesti (tuomio C v. M., kohdat 42 ja 65 - 68).

19. Korkein oikeus toteaa, että tämän asian kohteena on ainoastaan se, onko B palautettava Viroon Haagin yleissopimuksen ja siihen perustuvien Bryssel IIa -asetuksen sekä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain säännösten mukaisesti. Nyt annettavassa ratkaisussa ei ole kysymys miltään osin lapsen huoltoon kuuluvista kysymyksistä, eikä siinä myöskään oteta kantaa Virossa annettujen tuomioiden tunnustamiseen. Tuomioistuin arvioi siten lapsen palauttamisen edellytykset itsenäisesti.

20. Haagin yleissopimuksen 3 artiklan mukaan lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä on pidettävä luvattomana, jos se loukkaa huoltoon liittyviä oikeuksia, jotka kuuluvat henkilölle, laitokselle tai muulle elimelle, joko yhdessä tai yksin, sen valtion oikeusjärjestyksen mukaisesti, missä lapsella oli asuinpaikka välittömästi ennen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä; ja näitä oikeuksia oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty, joko yhdessä tai yksin, tai olisi käytetty, jollei poisviemistä tai palauttamatta jättämistä olisi tapahtunut.

21. Bryssel IIa -asetuksen 2 artiklan 11 alakohta sisältää yleissopimuksen 3 artiklaa vastaavan määritelmän. Unionin tuomioistuimen mukaan palauttamista koskevassa asiassa merkitystä on erityisesti asetuksen 2 artiklan 11 alakohdalla, jossa määritellään käsite "lapsen luvaton poisvieminen tai palauttamatta jättäminen" sekä asetuksen 11 artiklalla, jolla täydennetään Haagin yleissopimuksen määräyksiä ja jota sovelletaan silloin, kun jollekin Euroopan unionin jäsenvaltion tuomioistuimelle on tehty kyseisen yleissopimuksen nojalla pyyntö sellaisen lapsen palauttamiseksi jäsenvaltioon, joka on luvattomasti viety muuhun jäsenvaltioon tai jätetty palauttamatta muusta jäsenvaltiosta (tuomio C v. M., kohta 43).

22. Unionin tuomioistuin on mainitussa tuomiossa C v. M. tulkinnut edellä mainittuja säännöksiä ja todennut, että niissä tarkoitettu luvaton poisvieminen edellyttää, että lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen hänen poisviemistään juuri siinä valtiossa, johon häntä vaaditaan palautettavaksi. Lisäksi edellytetään, että poisviemisellä on loukattu kyseisen jäsenvaltion oikeuden nojalla myönnettyä oikeutta lapsen huoltoon (kohdat 47 - 49).

23. Korkeimman oikeuden on esillä olevassa asiassa ensin arvioitava sitä, onko B:n Haagin yleissopimuksessa ja Bryssel IIa -asetuksessa tarkoitettuna asuinpaikkana joulukuussa 2014 ennen hänen tuloaan Suomeen pidettävä Suomea vai Viroa. Mikäli lapsen asuinpaikka on ollut Viro, asiassa on arvioitava lisäksi se, onko C:n huoltajuuteen liittyviä oikeuksia loukattu sillä, että lapsi on tuotu äitinsä mukana Suomeen joulukuussa 2014.

Lapsen asuinpaikan määräytyminen

24. Korkein oikeus toteaa, että Haagin yleissopimuksen tarkoituksena on turvata sopimusvaltioon luvattomasti viedyn tai sieltä luvattomasti palauttamatta jääneen lapsen pikainen palauttaminen tilanteissa, joissa lapsi on viety pois siitä perheympäristöstä ja sosiaalisesta ympäristöstä, jossa hän on elänyt.

25. Yleissopimuksessa ei ole määritelty asuinpaikan tarkkaa sisältöä. Asuinpaikalla tarkoitetaan kuitenkin sopimuksen yhteydessä vakiintuneesti sitä asuinpaikkaa, jossa henkilö tosiasiallisesti asuu ja jossa on hänen tosiasiallisesti keskeinen elinympäristönsä (KKO 2008:98, kohta 4). Asuinpaikka arvioidaan tosiseikkojen pohjalta. Palautuspyyntöä tutkivan tuomioistuimen on määriteltävä kussakin tapauksessa erikseen lapsen asuinpaikka tapaukseen liittyvien lapsen olosuhteita kuvaavien tosiseikkojen perusteella. Tosiasiallinen asuinpaikka ei siten välttämättä ole sama kuin esimerkiksi lapsen rekisteröity kotipaikka.

26. Unionin tuomioistuin on lisäksi vahvistanut, että Bryssel IIa -asetuksen mukaista asuinpaikan käsitettä on tutkittava autonomisesti ja samalla tavoin kaikissa jäsenvaltioissa. Johtoa lapsen asuinpaikan määräytymiseen Bryssel IIa -asetuksen soveltamisalalla saadaan siten erityisesti unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.

27. Tuomiossaan C v. M. unionin tuomioistuin on tulkitessaan lapsen palauttamista koskevaa asetuksen 11 artiklaa katsonut, että artiklassa tarkoitettua asuinpaikan käsitettä (ranskankielisessä versiossa "résidence habituelle" eli vakituinen asuinpaikka), tulee tulkita samoin kuin käsitettä tulkitaan saman asetuksen 8 ja 10 artiklassa, jotka liittyvät tuomioistuimen toimivaltaan vanhempainvastuun osalta. Näitä artikloita koskevissa ratkaisuissa unionin tuomioistuin on painottanut asetuksen johdanto-osan 12 perustelukappaleesta ilmenevää tavoitetta turvata lapsen etu ja ottaa erityisesti huomioon läheisyyden periaate.

28. Unionin tuomioistuin on edelleen todennut, että lapsen tosiasiallisen olinpaikan lisäksi on asuinpaikan määrittelyssä otettava huomioon muita tekijöitä. Oikeuskäytännön mukaan merkitystä on sillä, onko lapsen tosiasiallinen olinpaikka jollakin tavoin väliaikainen tai satunnainen ja ilmentääkö lapsen olinpaikka lapsen tiettyä integroitumista sosiaaliseen ympäristöön ja perheympäristöön. Tässä tarkoituksessa on erityisesti otettava huomioon perheen jäsenvaltioon muuttamisen ja sen alueella oleskelun osalta sen kesto, säännöllisyys, olosuhteet ja syyt, lapsen kansalaisuus, koulunkäynnin paikka ja olosuhteet, se, osaako lapsi kyseisen valtion kieltä, sekä lapsen perhesiteet ja sosiaaliset siteet kyseisessä valtiossa. Tuomioistuin on vielä antanut merkitystä vanhempien tai jommankumman vanhemman tarkoitukselle asettua lapsen kanssa pysyvästi toiseen jäsenvaltioon. Tietyt ulkoiset seikat, kuten asunnon ostaminen tai vuokraaminen kyseisessä jäsenvaltiossa, voi olla osoitus lapsen asuinpaikan vaihtumisesta. Unionin tuomioistuin on muun ohella lisäksi todennut, että oleskelun kestolla on vain todisteellista vaikutusta arvioitaessa kaikkia kullekin yksittäistapaukselle erityisiä tosiseikkoja (ks. tuomio C v. M., kohdat 50 - 54 ja siinä mainittu oikeuskäytäntö).

Asian arviointi

Lapsen asuinpaikka ennen kiireellistä sijoitusta

29. B on syntynyt Virossa ja asunut siellä ensimmäiset elinkuukautensa. Tuona aikana hänen asuinpaikkansa on ollut Viro.

30. B on kuitenkin muuttanut äitinsä kanssa Suomeen elokuussa 2013. Lapsen äiti on kertonut, että hänen tarkoituksenaan oli ollut muuttaa Suomeen vakituisesti B:n ja tämän sisarusten kanssa. Huolimatta siitä, että heidän asunto-olosuhteensa ovat olleet edellä kuvatuin tavoin puutteelliset, viittaavat järjestelyt Korkeimman oikeuden mukaan kokonaisuudessaan siihen, että A:n tarkoitus on ollut jäädä Suomeen pysyvästi. Tätä tukevat erityisesti A:n työskentelystä, B:n päivähoidosta ja vanhempien sisarten koulunkäynnistä saatu selvitys.

31. Korkein oikeus toteaa, että lapsen äidillä oli Tallinnan piirioikeuden päätöksen mukaan oikeus määrätä lapsen oleskelupaikasta. Äidin ja lapsen asuminen Suomessa oli ollut esillä myös tammikuussa 2014 Pärnun käräjäoikeudessa käsittelyssä, jossa oli määrätty isän tapaamisoikeuden toteuttamisesta Helsingissä. Myös nämä seikat tukevat äidin kertomusta siitä, ettei Suomeen muuton syy ollut ainoastaan tilapäinen oleskelu vaan tarkoitus oli ollut muuttaa Suomeen vakituisesti.

32. B on Suomeen muuttaessaan ollut alle yksivuotias ja kiireellisen sijoituksen aikaan noin kaksivuotias. Hänen sosiaalinen ympäristönsä on muodostunut lähinnä hänen perheenjäsenistään, joiden kanssa hän on asunut. Lisäksi merkitystä on niillä sosiaalisilla kontakteilla, joita hän on päivähoidon yhteydessä saanut. Hän on asunut Suomessa hieman yli vuoden, mitä on pidettävä merkittävänä aikana tämänikäisen lapsen elämässä. Korkein oikeus katsoo, että B:n asuinpaikka on ennen kiireellistä sijoitusta Viroon ollut Suomi, johon hänen elämänsä kyseisenä aikana asiaa kokonaisuutena arvioiden keskittyi.

Onko lapsen asuinpaikka muuttunut kiireellistä sijoitusta koskevan päätöksen jälkeen

33. B on lastensuojeluviranomaisten tekemän kiireellistä sijoitusta koskevan päätöksen johdosta ollut vuorokauden ajan Suomessa ja sen jälkeen Virossa, ensin vajaan kahden viikon ajan isänsä ja tämän äidin luona ja sen jälkeen äitinsä äidin asunnossa, kunnes hän on äitinsä kanssa joulukuussa palannut jälleen Suomeen. B on siten välittömästi ennen väitettyä luvatonta poisvientiä oleskellut Virossa. Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa lapsen asuinpaikkaa välittömästi ennen väitettyä luvatonta poisvientiä on tosiasiallisen olinpaikan lisäksi kuitenkin tarkasteltava myös muita tekijöitä.

34. Unionin tuomioistuimen mukaan merkitystä on sillä, onko lapsen tosiasiallinen olinpaikka jollakin tavoin väliaikainen tai satunnainen. Korkein oikeus toteaa, että kiireellinen sijoitus on kestänyt 60 päivää ja se on perustunut lastensuojelulain 38 §:n mukaiseen kiireelliseen sijoituksen tarpeeseen. Kysymyksessä on ollut luonteeltaan tilapäinen tarve puuttua B:n asumisolosuhteisiin, mihin viittaa se, etteivät viranomaiset ole hakeneet pysyvämpää huostaanottoa hallinto-oikeudelta. Korkein oikeus toteaa, että kiireellinen sijoitus useimmiten toteutetaan asuinvaltiossa. Vaikka lapsi on tässä tapauksessa sijoitettu toisessa jäsenvaltiossa asuvan vanhempansa luo, ei sijoituspäätös sellaisenaan osoita, että lapsen vakituisena pidettävä asuinpaikka olisi muuttunut. Näin on erityisesti silloin, kun lastensuojelutoimenpide on lyhytaikainen ja luonteeltaan tilapäinen, kuten tässä tapauksessa on ollut.

35. B on vielä kiireellisen sijoituspäätöksen rauettua marraskuun lopussa 2014 oleskellut joitakin viikkoja Virossa. B:n sopeutumista Virossa on voinut edistää hänen oleskelunsa entuudestaan tutussa ympäristössä sukulaisten luona. Toisaalta hän on Virossa oleskellut kahdessa eri paikassa, ensin toisen ja sitten toisen isoäitinsä luona, ja Virossa vietetty aika kokonaisuudessaan on ollut enintään kolme kuukautta. Korkein oikeus toteaa, että B:n oleskelua Virossa on vielä tässäkin vaiheessa pidettävä luonteeltaan tilapäisenä.

36. A on syksyn 2014 aikana hankkinut Suomesta perheen tarkoituksiin paremmin soveltuvan vuokra-asunnon, mikä osoittaa A:n tarkoitusta asua edelleen lastensa kanssa vakinaisesti Suomessa siten kuin hän oli muuttaessaan Suomeen vuonna 2013 suunnitellut.

37. Korkein oikeus katsoo asiaa kokonaisuutena arvioituaan, että asiassa ei ole ilmennyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että B:n oleskelulla Virossa olisi ollut pysyvämpää tarkoitusta. Hänelle ei ole ajanjakson verraten lyhyt kestokaan huomioon ottaen vielä kehittynyt sellaista kiinteää sosiaalista ympäristöä, että hänen asuinpaikkansa olisi muuttunut Suomesta Viroon. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että B:n asuinpaikka on joulukuussa 2014 ollut Suomi. Tästä seuraa, että palautuksen edellytyksenä oleva asuinpaikkaa koskeva vaatimus ei ole täyttynyt ja C:n palautushakemus tulee hylättäväksi.

38. Näin ollen asiassa ei tule arvioitavaksi palauttamista koskevien muiden edellytysten täyttyminen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. C:n hakemus lapsen B:n palauttamisesta hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Ilkka Rautio, Marjut Jokela, Jukka Sippo ja Tuula Pynnä. Esittelijä Tiina Väisänen.